Mikä Screenforce on?
Olemme suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Meidän jäseninä ovat MTV, Sanoma Media Finland, Discovery Finland ,Fox Networks Group ja Viacom CBS. Olemme television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö. Tavoitteemme on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa.
Mitä Screenforce tekee?
Tavoitteemme on edistää koko toimialan hyvinvointia Suomessa. Teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa, esimerkiksi muiden maiden Screenforcejen, egta:n ja Global TV Groupin kanssa.
Teemme omaa tutkimus- ja selvitystyötä, jonka lisäksi tuomme kansainvälisten verkostojemme kautta parhaat ja kiinnostavimmat tutkimukset ja keissit suomalaisten käyttöön. Järjestämme tapahtumia ja koulutuksia, jossa jaamme tutkittua tietoa ja inspiroivia esimerkkejä TV:n voimasta mainosmediana. Palkitsemme myös toteutukseltaan onnistuneita tv-mainoksia Voitto-mainoselokuvakilpailussa, jonka järjestämme yhdessä APFI Ry:n kanssa.
Mikä on Total TV?
Televisionkatselu on muuttunut nopeasti, ja nykyään televisiosisältöjä katsotaan puhelimilla, tableteilla, älytelevisioilla ja muilla laitteilla. Total TV -luvut yhdistävät TV-katselun kaikista ruuduista, oli ohjelma katsottu sitten olohuoneen nurkassa olevasta televisiosta tai älypuhelimen ruudulta bussissa. Täällä lisää TotalTV -tutkimuksesta.
Kuinka moni suomalainen katsoo televisiota?
Suomalaisista 87 prosenttia katsoo televisiota viikoittain (Finnpanel TV-mittaritutkimus 2020). Vuonna 2020 televisiota katsoi 66% prosenttia väestöstä.
Suomalaiset viettävät TV-ruudun äärellä yhä enemmän aikaa, kun muun muassa videoiden katselu TV:stä ja pelaaminen yleistyvät. Kaikkiaan TV-ruudun äärellä vietettiin aikaa keskimäärin 3h 37 minuuttia.
Katsovatko nuoret televisiota?
Katsovat, monesti katselu painottuu vahvasti on-demandiin. TV ja some kulkevat käsi kädessä, ja moni someilmiö saa alkunsa televisiosisällöistä. Monilla nuorten suosimilla ohjelmilla on vahva somejalanjälki, joka jälleen ruokkii tulevien jaksojen suosiota suomalaisissa suoratoistopalveluissa.
Onko televisiomainonta kallista?
Moni mainostaja pelkää, että TV-mainoskampanjan toteuttaminen tarkoittaa automaattisesti suurta hintalappua. Televisio on kuitenkin todettu monissa tutkimuksissa poikkeuksellisen vaikuttavaksi ja tavoittavaksi, jolloin esimerkiksi kontakteihin ja saatuun lisämyyntiin verrattuna hinta ei olekaan niin kallis.