Maailman Televisiopäivän 21.11.2018 teemana ovat television laadukkaat premium-sisällöt. Suomessa tv-kanavat hankkivat sekä kotimaisten että ulkomaisten tuotantojen esitysoikeuksia yhteensä noin 190 miljoonan euron* arvosta, ja luvun päälle tulevat vielä urheilutapahtumien esitysoikeusostot.

Euroopan yleisradiounioni EBU, Euroopan kaupallisten tv-yhtiöiden yhteenliittymä ACT ja radio- ja televisioyhtiöiden myyntiorganisaatioita edustava järjestö egta juhlistavat television laatusisältöjä YK:n tunnustamana Maailman Televisiopäivänä. Juhlaan osallistuu myös Screenforce Finland, Suomen kaupallisten televisioiden puolestapuhuja.

”Sisältö erottaa televisiotoiminnan muista videopalveluista. Television sisällöt kulkevat mukana eri laitteissa. Suomessa sisällöntuotantoon panostetaan kunnolla, ja erityisesti kotimainen luo ja jalostaa puheenaiheita suomalaisten kahvipöytiin ja kotisohville. Se tekee televisiosta ainutlaatuisen välineen laadukkaalle sisällölle ja bränditurvalliselle markkinointiympäristölle – laitteesta riippumatta”, Screenforcen Suomen johtaja Anna Lujanen sanoo.

Suomessa on kaikkien saatavilla todella laadukas, ilmainen TV-tarjonta. Monessa maassa yhtä laadukasta sisältöä saa ainoastaan maksamalla.

“Television täytyy jatkaa tehtävässään kasvattaa ja kiehtoa katsojia, eritoten nuorta yleisöä. Se onnistuu jakamalla mielenkiintoisten ihmisten ja yritysten menestystarinoita ja juttuja, jotka tekevät yhteiskunnastamme paremman ja vakaamman. Tämä on myös vuoden teema Maailman Televisiopäivänä”, sanoo YK:n alueellisen tiedotuskeskuksen (UNRIC) varajohtaja Caroline Petit.

Laatusisältö inspiroi ja kannustaa katsojia laajentamaan ajatteluaan sekä näkemään arjen tuolle puolen. Sillä on voima myös viihdyttää ja yhdistää lukuisia ihmisiä suorien lähetysten ääreen. Yksi esimerkki on tänä vuonna järjestetyt jalkapallon MM-kisat, jonka ottelut tavoittivat 3,4 miljardia katselijaa (lähde: GlobalWebIndex). Lisäksi TV sivistää katsojia uutislähetysten avulla, lisää tietoa yhteiskunnasta ja opettaa laadukkailla lastenohjelmilla ja oivaltavilla dokumenteilla.

Televisio voi hyvin. Alan toimijat ympäri maailman käyttävät valtavia summia sekä ohjelmistohankintaan että alkuperäissisältöön. IHS Markitin mukaan toimijat sijoittivat viime vuonna 140 miljardia dollaria televisio-ohjelmiin. Potista 61 miljardia dollaria käytettiin Yhdysvalloissa. Summa ylittää suoratoistopalvelujen (OTT-alustat) globaalisti tekemät investoinnit. IHS Markit keräsi 27 maan tiedot ja teetti kyselyn egta:n jäsenille 21 maassa.

Päivän kunniaksi voi käyttää hashtagia #WeloveTVsosiaalisessa mediassa.

World TV Day

Katso video Youtubesta
Lue lisää World TV Dayn verkkosivuilta

Lisätiedot

Anna Lujanen
anna.lujanen@screenforce.fi
040 527 4734

 

*Lähde: ennakkotieto Suomen tekijänoikeudellisen yhdistyksen julkaisemasta ja Jari Muikun tekemästä tutkimuksesta ”Direct Copyright Revenue Streams in Creative Industries in Finland” (julkaisu marraskuun aikana).

Picture of Screenforce

Screenforce

Olemme suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Meidät perustivat MTV, Sanoma Media Finland, Discovery Networks Finland, Fox Networks Group ja Viacom CBS. Olemme television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö. Tavoitteemme on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa, esimerkiksi muiden maiden Screenforcejen, egta:n ja Global TV Groupin kanssa.

Lue lisää samasta aiheesta

ikoni-liity-postituslistalle

Haluatko ajankohtaiset uutiset sekä tiedon tapahtumista ja koulutuksista suoraan sähköpostiisi?

Liity postituslistalle!