Kauden parhaat sekunnit –mainosfilmikilpailuun osallistuneesta kesäkauden 260 ehdokkaasta voittajaksi on valittu tunnelmaltaan apokalyptinen Pelastusarmeijan ”Yksin”-mainosfilmi. Tuomariston mukaan yksinjäämisen fiilis on kuvauksellisesti osattu näyttää onnistuneesti ja koko mainoksen tuotantoarvot ovat brilliantit.

”Pelastusarmeija näkee työssään päivittäin ihmisiä, joiden elämä on suistunut raiteiltaan jonkin yksittäisen tapahtuman, esimerkiksi irtisanomisen tai sairastumisen seurauksena. Usein tämä johtaa syrjäytymiseen. Syrjäytyminen on sitä, että sosiaaliset kontaktit katoavat. Ihminen jää yksin hädän keskelle. Yksin-mainoselokuvassa tämä asia dramatisoitiin yksinkertaisen visuaalisen idean avulla: päähenkilönä olevan naisen tunne yksin jäämisestä näyttäytyy autioituvana kaupunkina”, kertoo mainoksen suunnitellut Make it Simplen Creative Director Jarkko Tuuri.

Yksin-mainoselokuva on osa Pelastusarmeijan Auta ihmistä -kampanjaa, jolla kerätään varoja vähävaraisten yksin elävien, lapsiperheiden ja vanhusten auttamiseen.

”Viime vuonna kampanja sai valtavasti huomiota ja ansaittua mediaa, koska siinä esiintyivät muun muassa presidentti Tarja Halonen ja Peter Vesterbacka vähäosaisen asemassa. Keräystuottoja hädänalaisten auttamiseen saatiin ennätyksellisesti. Nyt tänä vuonna mm. tämän filmin ansiosta päästään vähintään samaan keräystulokseen. Yksin-filmi onkin kerännyt poikkeuksellisen paljon positiivista palautetta. Erityisesti sen vaikuttavuutta, mukaansatempaavuutta ja koskettavuutta on kehuttu. Olemme myös saaneet runsaasti kiinnostuneita yhteydenottoja myös organisaatiomme sisältä”, iloitsee Pelastusarmeijan markkinointijohtaja Anne Fredriksson.

Pelastusarmeijan viestinnässä mainoselokuva on keskeinen väline.

”Television rooli on viestinnässämme merkittävä, koska sillä tavoitetaan laaja kohderyhmä. Draamalla voidaan tehokkaimmin vaikuttaa tunteisiin, ja tunne on viestinnässä tärkeintä – varsinkin hyväntekeväisyysjärjestölle”, summaa Anne Fredriksson.

Yksin–mainosfilmin suunnitteli markkinointitoimisto Make It Simple. Tuotannosta vastasi Otto Tuotanto ja filmin ohjasi Markus Virpiö.

KAUDEN PARHAAT SEKUNNIT 2/2018 TUOMARISTO

  • Jere Hakamäki Idea Development ID
  • Tommi Kortesniemi Kultainen Sherpa
  • Matti Pekkala Markkinointiviestinnän Suunnittelutoimisto Mainio
  • Petri Pitkänen Avidly
  • Lauri Vassinen Nord DDB

KAUDEN PARHAAT SEKUNNIT 2/2018 VOITTAJA

  • Pelastusarmeija – Yksin

Tuomariston perustelut: ”Pelastusarmeijan mainosfilmi vangitsee apokalyptisella tunnelmallaan. Filmi on rujon kaunis surumielisyydessään. Yksinjäämisen fiilis on kuvauksellisesti osattu näyttää todella onnistuneesti. Useiden tasojen ja sävyjen vuoksi filmi antaa jokaisella katselukerralla uutta perspektiiviä. Mainoksen tuotantoarvot ovat kertakaikkisen brilliantit.

Mainostaja PELASTUSARMEIJA
Marketing Manager ANNE FREDRIKSSON

Mainostoimisto MAKE IT SIMPLE
Creative Director JUKKA MANNIO
Creative Director JARKKO TUURI
Account Director PIA EIRO
Strategy Director VESA TUJUNEN

Tuotantoyhtiö OTTO TUOTANTO
Tuottaja RISTO NIKKILÄ
Tuotantopäällikkö MALLA MÄENPÄÄ
Ohjaaja MARKUS VIRPIÖ
Kuvaaja HENA BLOMBERG
Leikkaaja ALTTI SJÖGREN
Post production POST CONTROL HELSINKI
Äänisuunnittelu HUMINA
Kamera-assistentti JAMI GRANSTRÖM
2. kamera-assistentti EMMA HILSKA
Valaisija TOMI LAKONEN
Best Boy MANU HAAPALA
Valomies CHRISTIAN MARTENS
Grip TUIRE LAHTI
Puvustaja HEIDI TIGEL
Maskeeraaja JAANA VERONIKA KUITTINEN
Lavastaja TONY ALFSTRÖM
Lavastusassistentti ALEKSI ALFSTRÖM
Scout MARKUS UOTINEN
Järjestäjä HARRI NIEMINEN
Catering EVELIINA SOLJA
Maskibussi JIMI SEIRO

Pääosa SARA WELLING
Toimitusjohtaja MIKA HUUSKO
Lakimies JUHA NYBERG
Pelastusarmeijan kapteeni ESA NENONEN

Mediatoimisto VIZEUM
Account Manager PIRJO KETOLA

KAUDEN PARHAAT SEKUNNIT 2/2018 SHORTLISTA

  • Finnair – November
  • LIDL – Ennakkoluulo Maaret
  • LIDL – Ennakkoluulo Tommi
  • Sato – Haju

Tuomariston kommentit shortlistasta: ”LIDL on uskaltanut nojata konseptiin viemällä tarinaa eteenpäin. Hieno sarja kokonaisuudessaan. Pidimme koko neljän mainosfilmin sarjasta, mutta halusimme nostaa erityisesti nämä kaksi työtä shortlistalle.”

Picture of Screenforce

Screenforce

Olemme suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Meidät perustivat MTV, Sanoma Media Finland, Warner Bros. Discovery ja Disney. Olemme television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö. Tavoitteemme on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa, esimerkiksi muiden maiden Screenforcejen, egta:n ja Global TV Groupin kanssa.

Lue lisää aiheesta

ikoni-liity-postituslistalle

Haluatko ajankohtaiset uutiset sekä tiedon tapahtumista ja koulutuksista suoraan sähköpostiisi?

Liity postituslistalle!