Lehdistötiedote – Julkaisuvapaa 7.3.2019 klo 22.00

Voitto 2018 –kilpailun Grand Prix –voittaja on Lidl Suomi

Lidl Suomi putsasi Voitto-gaalan palkintopöydän voittamalla Grand Prix’n lisäksi Online-videosarjan ja Monikanavainen-sarjan pääpalkinnot.

 

 

Voitto-mainoselokuvakilpailua juhlittiin torstaina 7. maaliskuuta Suvilahden Kattilahallissa. Voitto 2018 –mainoselokuvakilpailun Grand Prix’n voitti Lidl Suomen tilaama ”Selli”. Tuomaristo kommentoi mainostoimisto Folk Finlandin suunnittelemaa ja Directors Guildin tuottamaa elokuvaa seuraavasti: ”Hienosti kirjoitettu ja koskettava tarina. Selli oli kokonaisuutena kansainvälisen tason tarinankerrontaa”.

Screenforce Finland jakoi vuoden TV-mainostajan palkinnon, joka meni Fazerille. Televisiotoiminnan johtaja Anna Lujanen perusteli valintaa seuraavasti: “Vuoden Mainostaja Fazer ei pelkää ottaa kantaa tai osallistua keskusteluun, tai jopa avata itse niitä. Brändi on pitänyt oman linjansa ja oppinut myös suhtautumaan itseensäkin huumorilla. Fazer on rohkea, uudistuva brändi, johon suomalaisen on helppo ihastua vuosikymmenestä toiseen”.

Kilpailun yleisessä sarjassa kultaa voitti ”It’s a Beautiful Journey” (Nokian Renkaat, TBWA Helsinki, Thirsty). Hopeaa voitti ”Lidl Stingy feat. Mandy – Kesä on kreisi” (Lidl Suomi, Folk Finland, Directors Guild) ja pronssia ”Helsingin Sanomat – Aina uutta” (Sanoma Media Finland, Lucy Loves Stories).

Online-video-sarjassa kultaa voitti ”Lidl Stingy feat. Mandy – Kesä on kreisi” (Lidl Suomi, Folk Finland, Directors Guild). Hopeasijalle ylsi ”#ylpeäyrittäjänlapsi” (Talenom, IVALO Creative Agency, Cocoa Mediaproductions) ja pronssia sai ”Vuoden harmain päivä” (Hartwall Original Long Drink, Bob the Robot, Cocoa Mediaproductions).

Yhteiskunnallinen- ja kulttuurisarjassa parhaana palkittiin ”Pieni joulutarina” (Pelastusarmeija, Make It Simple, Otto Tuotanto). Efekti- ja animointisarjan voitti “Helsingin kaupunki – Käsi (Helsingin kaupunki, lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmä, Folk Finland, Otto Tuotanto). Monikanavainen-sarjan voitti ”Elä kuin viimeistä kesäpäivää” (Lidl Suomi, Folk Finland, Directors Guild).

Parhaat sekunnit palkinnon voitti ”Yksin” (Pelastusarmeija, Make It Simple, Otto tuotanto).

Digitan jakama Yleisö parhaat sekunnit –yleisöäänestyksen voittaja on K-Citymarketin Kalalaulu (K-Citymarket, hasan & partners, Brink Helsinki). Biisin tarttuva melodia pysyy mielessä pitkään ja videolla esiintyvän sympaattisen, laulavan animaatioahvenen muistavat varmasti kaikki, jotka sen ovat nähneet. Yleisön parhaat sekunnit – yleisöäänestykseen oli nettisivujen lisäksi mahdollista osallistua ensimmäistä kertaa myös hybridi-TV:n kautta.

Vuoden tuotantoyhtiönä palkittiin Directors Guild.  Palkinto myönnetään vuosittain tuotantoyhtiölle, joka saa tuomaristolta parhaat pisteet shortlistalle nousseista mainoselokuvista. Vuoden ohjaajana palkittiin kansainvälistä mainetta niittänyt ja mm. Disneylle työskennellyt, Misko Iho. Koko kilpailun pääpalkinnon, Grand Prix’n voittanut ”Selli” oli Ihon ohjaama.

”Mainonta on kasvanut pelkistä perinteisistä spoteista ilmiöittämiseen ja läsnäoloon – siis puheenaiheeksi. Mainosfilmit, joita he tuottavat, ovat huipputasoa ja suomalaisen osaamisen taidonnäytteitä”, Anna Lujanen Screenforce Finlandilta kommentoi.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Anna Lujanen (Televisiotoiminnan johtaja; Screenforce Finland), Antti Tuominen (Copywriter), Eeva Ignatius (Global Marketing Manager; Hartwall), Jalmari Helander (ohjaaja), Jan Koskinen (Markkinointi- ja valikoimajohtaja; Instru Optiikka), Marko Antila (Tuottaja; Lucy Loves Stories), Paavo Järvilehto (Creative Director; Wörks), Paula Orre (Creative Director; Folk Finland), Satu Laakso (Markkinointijohtaja; Berner) ja Viivi Huuska (ohjaaja).

Efektisarjan tuomaristossa olivat Jussi Lehtiniemi (Creative Director; Troll VFX), Mikko Vormala (Director/Lead Animator; Pinata) ja Tomi Nieminen (tuottaja; Post Control).

Kuvia gaalasta ladattavissa perjantaista 8.3 alkaen osoitteessa apfi.fi/ajankohtaista

Lisätietoja:

Olli Nurminen, projektipäällikkö
Audiovisual Producers Finland APFI ry

olli.nurminen@apfi.fi

+358 40 146 8210

©Voitto on Audiovisual Producers Finland APFI ry:n järjestämä mainoselokuviin keskittyvä kilpailu. Screenforce Finland on kilpailun pääyhteistyökumppani.

AUDIOVISUAL PRODUCERS FINLAND – APFI RY
: Audiovisual Producers Finland - APFI on kotimaisten av-sisällöntuottajien edunvalvonta- ja tekijänoikeusjärjestö. APFI syntyi keväällä 2018, kun av-alan tuottajien yhdistykset SATU ry, Tuotos, ry, Elokuvatuottajat ry ja Audiovisual Finland ry yhdistivät toimintonsa saman katon alle. APFI:n tehtävinä ovat suomalaisen audiovisuaalisen sisältötuotantoalan tuottajien edunvalvonta, kansainvälistymisen edistäminen, tekijänoikeuksien kollektiivinen hallinnointi sekä alan tapahtumien ja kilpailujen järjestäminen.

SCREENFORCE FINLAND:  Screenforce Finland on suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Screenforce Finland on television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö, jonka tavoitteena on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Screenforce Finlandin perustajajäseniä ovat MTV, Sanoma Media Finland, Discovery Networks Finland ja Fox Networks Group.

Picture of Screenforce

Screenforce

Olemme suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Meidät perustivat MTV, Sanoma Media Finland, Warner Bros. Discovery ja Disney. Olemme television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö. Tavoitteemme on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa, esimerkiksi muiden maiden Screenforcejen, egta:n ja Global TV Groupin kanssa.

Lue lisää aiheesta

ikoni-liity-postituslistalle

Haluatko ajankohtaiset uutiset sekä tiedon tapahtumista ja koulutuksista suoraan sähköpostiisi?

Liity postituslistalle!