Voitto-mainoselokuvakilpailun shortlistalle valittiin jälleen värikäs kattaus vuoden 2021 tasokkaimpia mainoselokuvia. Mainostajista eniten töitä finaaliin sai Lidl Suomi (6). Tuotantoyhtiöistä eniten shortlistalle päätyi töitä Directors Guildilta (7) ja mainostoimistoista Folk Finlandilta (7). Voittajat palkitaan Voitto-gaalassa 5.4.2022. 

Mainoselokuvakilpailussa on tänä vuonna viisi sarjaa: yleinen, yhteiskunnallinen ja kulttuuri, online-video, efekti ja animointi sekä musiikki ja äänisuunnittelu. Yleisö pääsee edellisvuoden tapaan äänestämään suosikkimainoselokuvaansa 1.3.2022 alkaen kilpailun verkkosivuilla osoitteessa www.voittokilpailu.fi/shortlist 

Kilpailutöiden määrä kasvoi viime vuodesta. Töitä ilmoitettiin mukaan 180, joista shortlistalle pääsi yhteensä 35. Listalle nousi myös ennestään tuttuja mainostajia, ja tuomaristo iloitsi monien toimijoiden muuntautumiskyvystä. 

”Shortlistalle valikoitujen joukossa on jonkun verran aikaisemmilta vuosilta tuttuja mainostajia, ja erityisesti tuomaristo ilahtui toimijoista, jotka ovat pystyneet uudistumaan. Nopea reagointi kilpailijan tekemiseen sekä hulluttelu, jota ei ole vesitetty liialla järjenkäytöllä, saivat tuomariston hykertelemään. Online-sarjassa arvostettiin myös sisällön tärkeyttä – “jakaisinko tämän omassa somessa” oli yksi käytetyistä kriteereistä”, kertoo tuomariston puheenjohtaja Katariina Harteela. 

Pandemian vaikutukset eivät Harteelan mukaan näkyneet enää yhtä selkeästi vuoden 2021 mainoselokuvien teemoissa: 

”Toisena koronavuonna filmeissä ei noussut selkeitä trendejä tai teemoja – pieninä poikkeuksina useammassa kilpailutyössä esiintynyt jalkapallo sekä toimistoympäristö. Tuomaristossa pohdimmekin, onko etätyön tekijöille iskenyt toimistonkaipuu, jota paikataan mainoselokuvilla.” 

Harteelan mukaan tuomaristo mietti paljon sitä, missä menee kaupallisen ja yhteiskunnallisen mainoksen raja. Mikä on oikea paikka ja tapa palkita brändejä, jotka käyttävät valtaansa siihen, että maailmasta tulee parempi paikka? Kuinka järjestöjen ja kulttuuritoimijoiden viesteille saa raivattua tilaa mediahälyn keskeltä? Näihin kysymyksiin tuomariston keskusteluissa etsittiin vastausta niin yhteiskunnallista sarjaa kuin online-kategoriaakin pohdittaessa. 

”Kaikkiaan kilpailutöiden monipuolisuus ilahdutti niin teemojen, genrejen kuin nousseiden tunnetilojen osalta. Tuomaristo kiittää hyvistä nauruista ja tunnustaa, että myös muutama kyynel vierähti poskelle filmejä katsellessa.” 

Suomalaisen mainoselokuvan tasoa ja arvostusta edistämään sekä tekijöiden ammattitaitoa kehittämään tarkoitettu Voitto-mainoselokuvakilpailu pidetään tänä vuonna 27. kertaa. Sen järjestää Audiovisual Producers Finland – APFI ry, ja pääyhteistyökumppanina toimii kaupallisen television puolestapuhuja Screenforce Finland. Finnkino Oy sponsoroi kilpailua.  

 

Yleinen sarja 

E 
Mainostaja: Snellmanin Lihanjalostus  
Mainostoimisto: United Writers  
Tuotantoyhtiö: Grillifilms  

Kekkilä – Kukoistaville suhteille 
Mainostaja: Kekkilä  
Mainostoimisto: Bob the Robot  
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki  

Freeze Frame 
Mainostaja: Gigantti  
Mainostoimisto: NORD DDB Helsinki  
Tuotantoyhtiö: Lucy Loves Stories  

Bussikuski
Mainostaja: Saarioinen  
Mainostoimisto: Ryhmä Creative  
Tuotantoyhtiö: Directors Guild  

Kansallislehti (KÄÄK) 
Mainostaja: Sanoma Magazines / Aku Ankka  
Mainostoimisto: Ryhmä Creative  
Tuotantoyhtiö: Directors Guild  

Vaasalaisesta sähköstä riittää jaettavaa 
Mainostaja: Vaasan Sähkö  
Mainostoimisto: Folk Finland  
Tuotantoyhtiö: Directors Guild  

Toinen puoliaika 
Mainostaja: Lidl Suomi  
Mainostoimisto: Folk Finland  
Tuotantoyhtiö: Directors Guild  

Puuseppä ja nukke 
Mainostaja: Lidl Suomi  
Mainostoimisto: Folk Finland  
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto  

Tavoitteena maailman onnellisimmat silmät 
Mainostaja: Silmäasema  
Mainostoimisto: Wörks  
Tuotantoyhtiö: Cocoa Mediaproductions  

HSL – Ei kotiintuloaikoja 
Mainostaja: HSL Helsingin seudun liikenne  
Mainostoimisto: Sherpa  
Tuotantoyhtiö: Long Story Short  

Bounce 
Mainostaja: Woodio  
Mainostoimisto: Domino Analytica  
Tuotantoyhtiö: Woodpecker  

Veikkaus – Huippu urheilija Kiri-Kalle: Grönholm 
Mainostaja: Veikkaus  
Mainostoimisto: Miltton  
Tuotantoyhtiö: Woodpecker  

Prisma – Paluu arkeen 
Mainostaja: S-Ryhmä  
Mainostoimisto: TBWA\Helsinki  
Tuotantoyhtiö: Directors Guild  

SAKA – Kyllä kyllä (galleria) 
Mainostaja: Saka Finland  
Mainostoimisto: Avidly  
Tuotantoyhtiö: Grillifilms  

Niille, jotka eivät syö Mä****rissä 
Mainostaja: Burger King  
Mainostoimisto: TBWA\Helsinki  
Tuotantoyhtiö: TBWA\Screen  

Puhelu 
Mainostaja: Digita  
Mainostoimisto: Miltton  
Tuotantoyhtiö: Mjölk  

Wolt City 
Mainostaja: Wolt  
Mainostoimisto: Wolt  
Tuotantoyhtiö: Milford Film & Animation  


Yhteiskunnallinen ja kulttuuri 

Yksinäinen tyttö 
Mainostaja: Pelastusarmeija  
Mainostoimisto: Make it Simple  
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto  

Mielinauha 2021 
Mainostaja: MIELI Suomen mielenterveys ry  
Mainostoimisto: NORD DDB Helsinki  
Tuotantoyhtiö: Woodpecker  

Virtuaalivaikuttaja Myrsky 
Mainostaja: MIELI Suomen mielenterveys ry  
Mainostoimisto: Bob the Robot  
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki  

Online-video 

Elisa – Pidetään yhteyttä. Pidetään yhtä 
Mainostaja: Elisa  
Mainostoimisto: Bob the Robot  
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki  

Lidl – Kursoripeli 
Mainostaja: Lidl Suomi  
Mainostoimisto: Folk Finland  
Tuotantoyhtiö: Directors Guild  

Lidl Atlético – Ensimmäinen puoliaika 
Mainostaja: Lidl Suomi  
Mainostoimisto: Folk Finland  
Tuotantoyhtiö: Directors Guild  

Pohjantähti: Läsnäolo vs poissaolo 
Mainostaja: Pohjantähti keskinäinen vakuutusyhtiö 
Mainostoimisto: Kauas Creative  
Tuotantoyhtiö: Kauas Creative  

Make Sure You Can Trust Your Mac – The Blue Wire 
Mainostaja: Clean My Mac X  
Mainostoimisto: TBWA\Helsinki  
Tuotantoyhtiö: Mjölk   

Virtuaalivaikuttaja Myrsky 
Mainostaja: MIELI Suomen mielenterveys ry  
Mainostoimisto: Bob the Robot  
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki  

Suunto 9 Peak 
Mainostaja: Suunto  
Mainostoimisto: Mjölk 
Tuotantoyhtiö: Mjölk  

Pukukoodi: Vapaus 
Mainostaja: Zalando  
Mainostoimisto: SEK  
Tuotantoyhtiö: Simelius & Simelius  

 

Efekti ja animointi 

HS Ympäristö – Lue itsesi osaksi ympäristöä 
Mainostaja: Helsingin Sanomat  
Mainostoimisto: TBWA\Helsinki  
Tuotantoyhtiö: Cocoa Mediaproductions  

Teleport to Any Reality – Introducing Varjo Reality Cloud 
Mainostaja: Varjo  
Mainostoimisto: 20/20 Helsinki  
Tuotantoyhtiö: 20/20 Helsinki  

Kesäihmisen paras ystävä 
Mainostaja: S-Ryhmä / S-Market  
Mainostoimisto: Bob the Robot  
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki  

Hintaharmitus 
Mainostaja: Nordea Rahoitus  
Mainostoimisto: N2 Creative  
Tuotantoyhtiö: N2 Studio  

  

Musiikki ja äänisuunnittelu 

Maku, joka herättää tekijän 
Mainostaja: Paulig  
Mainostoimisto: SEK  
Tuotantoyhtiö: OSASTO  

Puuseppä ja nukke 
Mainostaja: Lidl Suomi  
Mainostoimisto: Folk Finland  
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto  

Lidl Suomi feat. Spekti – Ay Makarena 
Mainostaja: Lidl Suomi  
Mainostoimisto: Folk Finland  
Tuotantoyhtiö: Directors Guild   

Tuomaristo 

Kilpailun yleiseen, online-video sekä yhteiskunnallinen ja kulttuuri -sarjojen tuomaristoon kuuluivat puheenjohtaja, Creative Director Katariina Harteela, Reaktor Creative; tuottaja Juhana Salminen, Tonto Helsinki; Art director & Director Jenni Salonen, Veli Studio;  tuottaja Seppo Kerkelä; Creative Director Taneli Mustonen, Don Films; Executive Creative Director Marko Vuorensola, We Are Open; Copywriter/Creative Lead Juha Snellman, Wunderman Thompson Finland; Liiketoimintajohtaja, yksityisasiakkaat, Group CMO Karolus Viitala, Mehiläinen; Director of Marketing and Communications Seppo Niemelä, Verkkokauppa.com; Senior Brand Marketing Manager Eeva Aaltonen, Rovio sekä toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki, Marketing Finland, jonka korvasi ensimmäisessä kokouksessa Senior Advisor Maarit Aarrekangas, Marketing Finland. 

Kilpailun efekti ja animointi -sarjan tuomaristoon kuuluivat ohjaaja Misko Iho; Colorist Henri Pulla; VFX Supervisor/3D Lead Lasse Kilpiä, Post Control sekä Creative Lead/Marketing Video Production Jussi Lehto, Rovio. 

Musiikki ja äänisuunnittelu -sarjan tuomaristoon kuuluivat äänisuunnittelija Jukka Åkerman, Toast Post; leikkaaja/säveltäjä Antony Bentley; säveltäjä/äänisuunnittelija Tuomas Nikkinen, Helsinki Sound Factory sekä muusikko Eva Louhivuori. 

  

Lisätietoja antaa: 

Olli Nurminen, projektipäällikkö
Audiovisual Producers Finland - APFI ry 
olli.nurminen@apfi.fi 
puh. 040 146 8210  

Audiovisual Producers Finland - APFI on kotimaisten av-sisällöntuottajien edunvalvonta- ja tekijänoikeusjärjestö. APFI:n tehtävinä ovat suomalaisen audiovisuaalisen sisältötuotantoalan tuottajien edunvalvonta, kansainvälistymisen edistäminen, tekijänoikeuksien kollektiivinen hallinnointi sekä alan tapahtumien ja kilpailujen järjestäminen. 

Screenforce Finland on Suomen kaupallisten televisioiden yhteinen toimielin. Jäseninä ovat MTV Oy, Sanoma Media Oy, Discovery Finland, Fox Networks Group ja ViacomCBS Networks International Nordics. Screenforcen tehtävänä on edistää kaupallista TV toimintaa Suomessa. Screenforce tuo kansainvälisen verkostonsa kautta parhaat palat televisioon liittyen myös maailmalta Suomen markkinan käyttöön. 

Linkki tiedotteeseen Voiton sivuilla: https://www.voittokilpailu.fi/ajankohtaista/tiedote-voitto-kilpailun-shortlista-ja-tuomaristo-julkistettu/  

Linkki shortlistaan: http://www.voittokilpailu.fi/shortlist  

Picture of Screenforce

Screenforce

Olemme suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Meidät perustivat MTV, Sanoma Media Finland, Warner Bros. Discovery ja Disney. Olemme television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö. Tavoitteemme on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa, esimerkiksi muiden maiden Screenforcejen, egta:n ja Global TV Groupin kanssa.

Lue lisää aiheesta

ikoni-liity-postituslistalle

Haluatko ajankohtaiset uutiset sekä tiedon tapahtumista ja koulutuksista suoraan sähköpostiisi?

Liity postituslistalle!