MTV:n ja Dagmarin Suomessa toteuttama tutkimus kertoo, että televisiomainonta tuo enemmän lisämyyntiä kuin mikään muu kanava. Tutkimus selvitti, mikä on mainonnan yhteys yrityksen myyntiin ja liiketoimintaan.
Tutkimus osoitti, että mediamainonta johtaa aina lisämyyntiin, mutta merkittävin vaikutus lisämyyntiin oli total tv -mainonnalla. Siinä missä digitaaliset mediat tuottavat tulosten mukaan lähinnä välittömiä vaikutuksia, nostaa total tv myyntiä vielä mainoskampanjan päättymisen jälkeen. Televisiomainonnalla on lisäksi laaja tavoittavuus.

Ekonometriseen mallinnukseen valikoitui mukaan yhteensä 59 brändiä vuosilta 2016-2020. Kyseessä on Suomen mittakaavassa laajin tutkimus markkinointi-investointien vaikutuksista eri mediaryhmissä.

Tutustu tutkimukseen tarkemmin täällä:

 

MTV_totalTV_eniten_lisamyyntia__some_3_169

 

Picture of Screenforce

Screenforce

Olemme suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Meidät perustivat MTV, Sanoma Media Finland, Warner Bros. Discovery ja Disney. Olemme television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö. Tavoitteemme on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa, esimerkiksi muiden maiden Screenforcejen, egta:n ja Global TV Groupin kanssa.

Lue lisää aiheesta

ikoni-liity-postituslistalle

Haluatko ajankohtaiset uutiset sekä tiedon tapahtumista ja koulutuksista suoraan sähköpostiisi?

Liity postituslistalle!