Tammikuun lopuksi saatiin nähtäväksi taas mielenkiintoisia lukuja, kun Kantar julkisti mainosvuoden 2021 viralliset tulokset.

Kantarin tuoreet tilastot osoittavat mediamainonnan kokonaismäärän kasvaneen vuonna 2021 reilut 13 prosenttia edellisestä vuodesta. Mediamainontaan käytettiin tällöin yhteensä liki 1,3 miljardia euroa.

Mainonta kasvoi miltei kaikissa mediaryhmissä painettuja aikakauslehtiä ja elokuvamainontaa lukuun ottamatta. Verkkomedian osuus oli tällä kertaa jo puolet (50 %) kaikesta mainonnasta ja kasvua nähtiin kaikkiaan 21 prosenttia. Verkkomainonnan osuutta nostivat erityisesti sosiaalisen median mainonta sekä hakumainonta.

Televisiomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta oli verkkomainonnan jälkeen toiseksi suurin, yhteensä 18 prosenttia. Kasvua viime vuodesta oli 9 prosenttia. Koko Total TV:n osuus kaikesta mainonnasta oli kuitenkin vielä korkeampi, yhteensä 20 prosenttia (kasvua 10 %).

 



Mediamarkkinan suurimmat kasvuprosentit osuivat keväälle, huhti-kesäkuulle. Tammi-maaliskuussa pandemian vaikutus oli kuitenkin havaittavissa mediamarkkinan laskuna.

VOD-palveluiden mainonta kasvussa, flunssalääkkeiden laskussa

Mainontatyypeittäin tarkasteltuna edelleen suurimman osuuden vei merkkimainonta (64 %), jonka osuus kasvoi 10 %. Toiseksi suurin mainontatyyppi oli kaupan mainonta (23 %) ja kolmanneksi suurin luokitellut ilmoitukset (13 %).

Suurimpien mainostajien lista pysyi vuonna 2021 jokseenkin samanlaisena kuin vuonna 2020. Brändien Top 5 -kärjessä olivat ennestään tutut Elisa, Samsung ja DNA. Samalla kuitenkin Toyota ja McDonald’s väistyivät Telian ja uuden tulokkaan Disney+:n tieltä.

Vähittäiskaupoissa viisi suurinta mainostajaa olivat tälläkin kertaa K-Citymarket, Lidl, Prisma, K-Supermarket ja S-Market. Mainostajien järjestys pysyi samana kuin vuonna 2020. Eniten mainontaansa kasvatti Prisma (24 %), jonka Kantar palkitsi myös vuoden 2021 mainostajana.

Toimialoittain vertailtuna suurimmat mainostajat olivat osuuttaan edelleen kasvattanut vähittäiskauppa (+14 %), autot (+2 %) sekä elintarvikkeet (+11%).

Suurin kasvaja (+20 %) oli tänä vuonna ryhmä ”mediat ja kustantajat”, joka hyötyi erityisesti VOD-palveluiden mainonnan kasvusta. Laskua tapahtui sitä vastoin lääkkeiden ja muiden apteekkituotteiden mainonnassa (-5 %), jossa muutosta selitti muun muassa flunssalääkkeiden vähentynyt mainonta.

Tutustu tarkemmin Kantarin tilastoihin: https://www.kantar.fi/sites/default/files/kantar_mainosvuosi_2021.pdf 

Picture of Screenforce

Screenforce

Olemme suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Meidät perustivat MTV, Sanoma Media Finland, Warner Bros. Discovery ja Disney. Olemme television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö. Tavoitteemme on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa, esimerkiksi muiden maiden Screenforcejen, egta:n ja Global TV Groupin kanssa.

Lue lisää aiheesta

ikoni-liity-postituslistalle

Haluatko ajankohtaiset uutiset sekä tiedon tapahtumista ja koulutuksista suoraan sähköpostiisi?

Liity postituslistalle!