Edellisen vuoden parhaat mainoselokuvat palkittiin 27. kertaa järjestetyssä Voitto-gaalassa Helsingin Tennispalatsissa. Kilpailuun ilmoitettiin yhteensä 180 työtä, joista shortlistalle pääsi yhteensä 35. 

Lidl Suomi voitti kilpailussa yhteensä neljä palkintoa, mukaan lukien Grand Prix’n mainoksella Puuseppä ja nukke. Mainoksen suunnitteli mainostoimisto Folk Finland ja tuotti Otto Tuotanto.  

 


 
Kilpailun tuomariston mukaan mainos on traaginen, oivaltava versio kaikille tutusta tarinasta.  
 
“Tätä filmiä ei voi helposti ohittaa, toisin kuin usein yksinäisyys voi jäädä huomaamatta.  Filmi sai monet itkemään, samaistumaan, liikuttumaan ja liikkumaan. Elokuvallisilta ansioiltaan erinomainen suoritus ja todella onnistunut vastuullisuusaiheen sovittaminen tarinaan ja jouluisen yhdessäolon teemaan”, tuomaristo kommentoi. 
 
Mainos on syntynyt yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin kanssa. 
 
“Grand Prix on aina upea tunnustus, ja nyt erityisen hienoa on se, että palkinnon voitti mainos, joka ei ole tehty pelkästään myynnillisistä lähtökohdista. Ilokseni voin kertoa, että se on aktivoinut myös Punaisen Ristin ystävätoimintaa yksinäisten parissa”, sanoo Lidl Suomen Creative Manager Christian Saukkola
 
Puuseppä ja nukke nappasi paitsi Grand Prix’n, myös Yleisön Parhaat Sekunnit. Lidl Atléticon kursoripeli sai lisäksi hopeaa online-videoiden sarjassa, ja Lidlin kesähittien palkintosarja sai jatkoa, kun Ay Makarena palkittiin parhaana musiikki- ja äänisuunnittelusarjassa. 
 
Huumori vetosi tuomaristoon yleisen sarjan kärkikolmikossa. Voiton vei Gigantin Freeze Frame, jonka suunnitteli mainostoimisto NORD DDB Helsinki ja tuotti Lucy Loves Stories.  
 
Tuomariston kunniamaininnat saivat Burger King, Virtuaalivaikuttaja Myrsky -kampanja, tuottaja Ari Laitinen sekä värimäärittelijä Sarrah Wilkman.

 

yleiskuva

Kesko on Vuoden mainostaja

Screenforcen hallitus valitsi Vuoden 2021 mainostajaksi Keskon. Perustelujen mukaan Keskolla on oman brändinsä sävy hallussa esimerkillisesti. Kesko on pitänyt oman linjansa ja panostanut koko ajan markkinointiin johdonmukaisesti sekä vahvasti liikkuvan kuvan voimin.      
 
”He ovat arjessamme mukana, tunnistettavasti ja riittävästi. Mainosfilmit, joita he tuottavat, ovat huipputasoa ja suomalaisen osaamisen taidonnäytteitä”, sanoo Screenforce Finlandin toiminnanjohtaja Anna Lujanen
 
Vuoden tuotantoyhtiönä palkittiin jo kolmatta kertaa Otto Tuotanto. Vuoden ohjaajaksi valittiin nouseva kyky Anna Äärelä. 
 
Kaikki palkitut mainosfilmit ovat katsottavissa osoitteessa www.voittokilpailu.fi/voittajat.

VOITTAJAT

 
Grand Prix voittaja 


Puuseppä ja nukke 
Mainostaja: Lidl Suomi 
Mainostoimisto: Folk Finland 
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

 
Yleinen sarja

 
Pronssi: 
Ei kotiintuloaikoja 
Mainostaja: HSL Helsingin seudun liikenne 
Mainostoimisto: Sherpa 
Tuotantoyhtiö: Long Story Short 
 
Hopea: 
Kyllä kyllä 
Mainostaja: Saka Finland 
Mainostoimisto: Avidly 
Tuotantoyhtiö: Grillifilms 
 
Kulta: 
Freeze Frame 
Mainostaja: Gigantti 
Mainostoimisto NORD DDB Helsinki 
Tuotantoyhtiö: Lucy Loves Stories 


Online-video

 
Pronssi: 
Make Sure You Can Trust Your Mac 
Mainostaja: Clean My Mac X 
Mainostoimisto: TBWA\Helsinki 
Tuotantoyhtiö: Mjölk 
 
Hopea: 
Lidl Atléticon kursoripeli 
Mainostaja: Lidl Suomi 
Mainostoimisto: Folk Finland 
Tuotantoyhtiö: Directors Guild 
 
Kulta: 
Pidetään yhteyttä. Pidetään yhtä. 
Mainostaja: Elisa 
Mainostoimisto: Bob the Robot 
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki 


Yhteiskunnallinen ja kulttuuri 


Yksinäinen tyttö 
Mainostaja: Pelastusarmeija 
Mainostoimisto: Make it Simple 
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto 


Efekti ja animointi

 
HS Ympäristö – Lue itsesi osaksi ympäristöä 
Mainostaja: Helsingin Sanomat 
Mainostoimisto: TBWA\Helsinki 
Tuotantoyhtiö: Cocoa Mediaproductions 


Musiikki ja äänisuunnittelu

 
Lidl Suomi X Spekti – Ay Makarena 
Mainostaja: Lidl Suomi 
Mainostoimisto: Folk Finland 
Tuotantoyhtiö: Directors Guild 


Yleisön Parhaat Sekunnit

 
Puuseppä ja nukke 
Mainostaja: Lidl Suomi 
Mainostoimisto: Folk Finland 
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto 

Audiovisual Producers Finland – APFI on kotimaisten av-sisällöntuottajien edunvalvonta- ja tekijänoikeusjärjestö. APFI:n tehtävinä ovat suomalaisen audiovisuaalisen sisältötuotantoalan tuottajien edunvalvonta, kansainvälistymisen edistäminen, tekijänoikeuksien kollektiivinen hallinnointi sekä alan tapahtumien ja kilpailujen järjestäminen. 
 
Screenforce Finland on Suomen kaupallisten televisioiden yhteinen toimielin. Jäseninä ovat MTV Oy, Sanoma Media Oy, Discovery Finland ja Fox Networks Group. Screenforcen tehtävänä on edistää kaupallista TV toimintaa Suomessa. Screenforce tuo kansainvälisen verkostonsa kautta parhaat palat televisioon liittyen myös maailmalta Suomen markkinan käyttöön. 

Picture of Screenforce

Screenforce

Olemme suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Meidät perustivat MTV, Sanoma Media Finland, Warner Bros. Discovery ja Disney. Olemme television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö. Tavoitteemme on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa, esimerkiksi muiden maiden Screenforcejen, egta:n ja Global TV Groupin kanssa.

Lue lisää aiheesta

ikoni-liity-postituslistalle

Haluatko ajankohtaiset uutiset sekä tiedon tapahtumista ja koulutuksista suoraan sähköpostiisi?

Liity postituslistalle!