Me kysyimme, te vastasitte!  

Screenforce tekee uutiskirjettä kaupallisen TV-alan käyttöön, ja haluamme palvella teitä alati paremmin.  
Olemme viime aikoina kehittäneet uutiskirjettämme. Kysyimme palautetta uudistetusta uutiskirjeestä, ja saimme teiltä 56 vastausta. Kiitos niistä!  Wolt-lahjakortin arvonta on suoritettu ja kolmelle onnekkaalle voittajalle ilmoitettu.

Lähes kaikki vastaajat kokivat Screenforcen tuottavan lisäarvoa omalle yritykselleen tai TV-toimialalle Suomessa. Suurimman hyödyn vastaajat kokivat saavansa Screenforcen uutiskirjeestä, seminaareista ja tutkimuksista.  

Erityisesti nostot maailmalta ovat olleet mieleenne. Toivoitte lisää tutkimustietoa ja konkreettisia esimerkkejä myös maailmalta, esimerkiksi egta:n verkostoista.  

Kotimaisen työn lisäksi Screenforce jatkaa aktiivista kansainvälistä verkostotyötä. Tavoitteemme on, että suomalaiset TV-toimijat saavat merkittävimmät kaupallisen television uutiset ja kansainväliset tutkimukset Screenforcen kautta.  

Liity postituslistalle

 

Picture of Screenforce

Screenforce

Olemme suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Meidät perustivat MTV, Sanoma Media Finland, Warner Bros. Discovery, Fox Networks Group ja Viacom CBS. Olemme television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö. Tavoitteemme on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa, esimerkiksi muiden maiden Screenforcejen, egta:n ja Global TV Groupin kanssa.

Lue lisää samasta aiheesta

ikoni-liity-postituslistalle

Haluatko ajankohtaiset uutiset sekä tiedon tapahtumista ja koulutuksista suoraan sähköpostiisi?

Liity postituslistalle!