26. kertaa järjestettävän Voitto-mainoselokuvakilpailun shortlistalle valikoitui jälleen monipuolinen kattaus vuoden 2020 parhaimpia mainoselokuvia. Mainostajista eniten töitä shortlistalle sai S-ryhmä (4). Tuotantoyhtiöistä eniten shortlistalle päätyi töitä Otto Tuotannolta (9) ja mainostoimistoista Bob the Robotilta (9). Voittajat palkitaan Voitto-gaalassa 18.3.2021. 

Kilpailussa on tänä vuonna neljä sarjaa: yleinen, online-video, yhteiskunnallinen ja kulttuuri sekä musiikki- ja äänisuunnittelu. Voittajat julkistetaan striimin välityksellä nähtävässä Voitto-gaalassa 18.3.2021 klo 15.00. Myös yleisö pääsee äänestämään suosikkimainostaan shortlistalta 16.2. alkaen www.voittokilpailu.fi sivustolla.

Kilpailutöiden määrä pieneni oletetusti hieman viime vuosien määristä. 150 ilmoitetusta työstä shortlistalle nostettiin 26. Listalle nousi jälleen paljon isojen päivittäistavarakauppojen mainoksia, mutta myös muutamia pienempien ja uusien toimijoiden avauksia.

”Kuten kaikki tiedämme, takana on haastavat 12 kuukautta. Myös mainoselokuvalle. Voitto-kisan näkökulmasta tilanne on seuraava: jos ylipäänsä osaat kertoa tarinan, olet jo hyvin pitkällä. Jos ja kun tuo tarina on yhtään kiinnostava, liittyy tuotteeseen ja aiheuttaa jonkun toivotun, yleensä positiivisen reaktion, aina parempi”, toteaa tuomariston puheenjohtaja, Zebra Productionin luova vastaava tuottaja Mika Sylvin.

”Tänä vuonna filmejä, jotka nousisivat näiden perusvaateiden yläpuolelle, yllättäisivät ja parhaimmillaan ”räjäyttäisivät tajunnan”, oli aiempaa vähemmän, joten jatkoon pääsivät hyvin kerrotut tarinat, jotka tuottivat positiivis-emotionaalisen reaktion, mikä sitten puolestaan siirtyi tuotteeseen”, sanoo Sylvin.

Suomalaisen mainoselokuvan tasoa ja arvostusta edistämään sekä tekijöiden ammattitaitoa kehittämään tarkoitetun kilpailun järjestää Audiovisual Producers Finland – APFI ry ja sen pääyhteistyökumppani on kaupallisen television puolestapuhuja Screenforce Finland.

”TV-mainonta väheni aiempaan verrattuna, mutta näin kävi tänä vuonna lähes kaikissa mediaryhmissä,” toteaa Screenforce Finlandin toiminnanjohtaja Anna Lujanen.

Pandemian vaikutus näkyi paitsi mainosten määrässä myös teemoissa.

”Sisällössä palattiin monesti ihmisläheisiin aiheisiin: yhdessäoloon, läheisyyteen, huolenpitoon ja luontoon. Päivittäistavarakaupan ulostulot henkilökunnan kautta olivat vahvasti ajassa kiinni ja toivat katsojalle mielenkiintoista kulmaa (esim. HOK ELANTO 294 ja S-ryhmän ”Tulkoon mitä vaan”). Valtioneuvosto taas tsemppasi "Maa, joka nousee jaloilleen" -filmillään, ja ihmisten mielenterveydestä oltiin huolissaan #MITÄKUULUU – Mieli Ry:n mainoselokuvassa”, kertoo Lujanen.

Toisaalta mainoksissa näkyi myös viihteellisyyttä ja komediaa, jotka toivat ripauksen piristystä harmauden keskelle.

”Huumoria löytyy shortlistan töissä mukavasti esimerkiksi Prisman, Kotipizzan, Orklan, Lidlin ja Piklaksen mainoksissa. Oli hienoa nähdä myös brändimainonnan pitkäjänteistä tekemistä muun muassa Säästöpankilta ja Kiinteistömaailmalta”, Lujanen sanoo.

 

Voitto − suomalainen mainoselokuvakilpailu 2020 -shortlist:

voitto-gaala-round

Yleinen sarja

ÄSSÄTIIMI

Mainostaja: PRISMA

Mainostoimisto: MAKE IT SIMPLE

Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

 

KIERROS YMPÄRI

Mainostaja: PIKLAS

Mainostoimisto: FOLK FINLAND

Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

 

RUUSUNEN

Mainostaja: LIDL SUOMI

Mainostoimisto: FOLK FINLAND

Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

 

JOTTA MAAILMA EI HUKU ROSKAAN

Mainostaja: HUUTO.NET

Mainostoimisto: BOB THE ROBOT

Tuotantoyhtiö: LUCY LOVES STORIES

 

VÄRIT HERÄÄVÄT ELÄMÄÄN

Mainostaja: VEIKKAUS

Mainostoimisto: MILTTON

Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

 

PYÖREÄ NOLLA

Mainostaja: KOTIPIZZA

Mainostoimisto: N2

Tuotantoyhtiö: GRILLIFILMS

 

TAHDON SERENADI

Mainostaja: SÄÄSTÖPANKKI

Mainostoimisto: FOLK FINLAND

Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

 

RISIFRUTTI-SARJA

Mainostaja: ORKLA FOODS FINLAND

Mainostoimisto: LM&SOMECO

Tuotantoyhtiö: DIRECTORS GUILD

 

ELISAN FANIT: ESKO JA 5G

Mainostaja: ELISA

Mainostoimisto: BOB THE ROBOT

Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

 

ELÄMÄN JÄNNITTÄVIIN MUUTOKSIIN - TUIJOTUS

Mainostaja: KIINTEISTÖMAAILMA

Mainostoimisto: MOTLEY

Tuotantoyhtiö: TONTO HELSINKI

 

OSUUSKAUPPAVAALIT-SARJA

Mainostaja: HOK-ELANTO

Mainostoimisto: BOB THE ROBOT

Tuotantoyhtiö: PICTURES HELSINKI

 

Online-sarja

 

VALIO ODDLYGOOD REPORTTERI -SARJA

Mainostaja: VALIO

Mainostoimisto: BOB THE ROBOT

Tuotantoyhtiö: LUCY LOVES STORIES

 

KESÄLAIF

Mainostaja: LIDL SUOMI

Mainostoimisto: FOLK FINLAND

Tuotantoyhtiö: DIRECTORS GUILD

 

OMAN JUTUN EHTII LÖYTÄÄ MYÖHEMMINKIN

Mainostaja: HELSINGIN KAUPUNKI

Mainostoimisto: MILTTON

Tuotantoyhtiö: MILTTON

 

VARJO HIGHEST-PERFORMANCE XR FOR EVERY WORKPLACE

Mainostaja: VARJO

Mainostoimisto: 20/20 HELSINKI

Tuotantoyhtiö: 20/20 HELSINKI

 

OISKO AIKA AIKUISTUA?

Mainostaja: OPISKELIJAN K-PLUSSA

Mainostoimisto: PARCERO MARKETING PARTNER

Tuotantoyhtiö: TONTO HELSINKI

 

KUULOKKEET

Mainostaja: PRISJAKT FINLAND

Mainostoimisto: MAKE IT SIMPLE

Tuotantoyhtiö: GRILLIFILMS

 

TYRNI-HEINONEN

Mainostaja: 9

Mainostoimisto: SNACKSIZE

Tuotantoyhtiö: SNACKSIZE

 

HOK ELANTO 294

Mainostaja: HOK-ELANTO

Mainostoimisto: BOB THE ROBOT

Tuotantoyhtiö: PICTURES HELSINKI

 

Yhteiskunnallinen ja kulttuuri

 

KOTONA

Mainostaja: PELASTUSARMEIJA

Mainostoimisto: MAKE IT SIMPLE

Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

 

VETERAANIN PÄIVÄKÄSKY

Mainostaja: SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO

Mainostoimisto: FOLK FINLAND

Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

 

MAA, JOKA NOUSEE AINA JALOILLEE

Mainostaja: VALTIONEUVOSTO

Mainostoimisto: BOB THE ROBOT

Tuotantoyhtiö: PICTURES HELSINKI

 

#MITÄKUULUU – KYSY, KUUNTELE, KERRO

Mainostaja: MIELI RY

Mainostoimisto: BOB THE ROBOT

Tuotantoyhtiö: PICTURES HELSINKI

 

MUSIIKKI JA ÄÄNISUUNNITTELU

 

TULKOON MITÄ VAAN

Mainostaja: S-RYHMÄ

Mainostoimisto: BOB THE ROBOT

Tuotantoyhtiö: PICTURES HELSINKI

 

MAKUJEN TAIKAA JOULUUN

Mainostaja: S-MARKET

Mainostoimisto: BOB THE ROBOT

Tuotantoyhtiö: PICTURES HELSINKI

 

VÄRIT HERÄÄVÄT ELÄMÄÄN

Mainostaja: VEIKKAUS

Mainostoimisto: MILTTON

Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

 

Voitto-kilpailun tarkoituksena on edistää suomalaisen mainoselokuvan tasoa ja arvostusta sekä kehittää tekijöiden ammattitaitoa. SATU ry, Mainostajien Liitto ry ja MARK Suomen Markkinointiliitto ry rekisteröivät ©Voitto mainoselokuvakilpailu -tavaramerkin vuonna 1999. Nykyään kilpailun järjestämisestä vastaa Audiovisual Producers Finland – APFI ry. Viime vuonna Voitto juhli 25-vuotisjuhliaan.

Kilpailun yleiseen tuomaristoon kuuluivat puheenjohtaja Mika Sylvin, luova vastaava tuottaja, Zebra Production; Katariina Holma, tuottaja, Woodpecker, Ari Laitinen, tuottaja, Otto Tuotanto; Imppu Tiirikainen, tuottaja, Mjölk, Martta Kallio, Senior Copywriter, TBWA\Helsinki; Jotti Taival, Creative Director, Kauas Creative; Iina Merikallio, Creative/CEO, Merikallio & Sons; Johanna Jäkälä, kaupallinen johtaja, VR Group, Tommi Taponen, Head of Marketing, Elisa; Anu Koskinen, Country Marketing Manager, IKEA; Anna Lujanen, toiminnanjohtaja, Screenforce Finland sekä Riikka-Maria Lemminki, toimitusjohtaja, Marketing Finland.

Musiikki- ja äänisuunnittelusarjan tuomaristoon kuuluivat Jotti Taival, muusikko Ringa Manner, säveltäjä Pessi Levanto sekä foley Viktor Gullichsen, Fortress Soundworks.

 

 

voitto-palkinto

 

 

Picture of Screenforce

Screenforce

Olemme suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Meidät perustivat MTV, Sanoma Media Finland, Warner Bros. Discovery ja Disney. Olemme television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö. Tavoitteemme on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa, esimerkiksi muiden maiden Screenforcejen, egta:n ja Global TV Groupin kanssa.

Lue lisää aiheesta

ikoni-liity-postituslistalle

Haluatko ajankohtaiset uutiset sekä tiedon tapahtumista ja koulutuksista suoraan sähköpostiisi?

Liity postituslistalle!