Voitto-mainoselokuvakilpailun shortlistalle valikoitui värikäs kattaus vuoden 2022  mainoselokuvien parhaimmistoa. Tuotantoyhtiöistä eniten shortlistalle päätyi töitä Directors Guildilta (7) ja mainostoimistoista Reaktor Creativelta (5). Mainostajista ei tänä vuonna noussut yksikään ylitse muiden, mutta useampi brändi sai kaksi työtä finalistien joukkoon. Voittajat palkitaan Voitto-gaalassa 9.3.2023. Yleisö voi äänestää suosikkimainostaan 9.2.−7.3.2023.

Kilpailussa on tänä vuonna viisi sarjaa: yleinen, yhteiskunnallinen ja kulttuuri, short-form, efekti ja animointi sekä musiikki ja äänisuunnittelu. Töitä kilpailuun ilmoitettiin 160, joista shortlistalle nousi tuomariston tiukan karsinnan ja keskustelun kautta hyvin laaja kattaus suomalaista mainoselokuvaa, yhteensä 28 työtä. 

Mainoselokuva on hyvä ja menestyy, kunhan seuraavat asiat ovat kunnossa: Mainos herättää tunteen. Tarina ja mainoslupaus nivoutuvat yhteen ymmärrettävästi ja rehellisesti, ilman päälleliimausta. Ilokseni huomasin, että tämän vuoden kilpailussa nämä menestyksen avaimet oli tunnistettu jo suunnitteluvaiheessa. Yksin hyvä suunnittelu ja käsikirjoitus ei riitä, sillä liikkuvan kuvan toteutukseen tarvitaan iso joukko ammattilaisia. Tuotantoyhtiöpuolella tekemisen taso osoittaa luovuutta ja niukkojen resurssien loistavaa hyödyntämistä, totesi tuomariston puheenjohtajana toiminut Lucy Loves Stories tuotantoyhtiön Mikko Räisänen

Suomalaisen mainoselokuvan tasoa ja arvostusta edistämään sekä tekijöiden ammattitaitoa kehittämään tarkoitettu Voitto-mainoselokuvakilpailu pidetään tänä vuonna 28. kertaa. Sen järjestää Audiovisual Producers Finland – APFI ry, ja pääyhteistyökumppanina toimii kaupallisen television puolestapuhuja Screenforce Finland

Tuomaristo:

Kilpailun yleisen, short-form sekä yhteiskunnallinen ja kulttuuri -sarjojen tuomaristoon kuuluivat puheenjohtaja Mikko Räisäsen (Executive Producer & Chairman, Lucy Loves Stories ja Lucy Loves Drama) lisäksi Elina Raitis (Executive Producer & Partner, Ryhmä Creative), Teppo Airaksinen (ohjaaja), Anssi Leino (elokuvaaja), Miikka Niemi (Founder & CEO, Flatlight), Elina Kettunen (Senior Creative / Copywriter, N2),  Jussi Pekkala (Head of Brand, Foodello), Saara Rimpiläinen (markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Saka Finland), Anna Lujanen (toiminnanjohtaja, Screenforce Finland) sekä Riikka-Maria Lemminki (toimitusjohtaja, Marketing Finland). 

Kilpailun efekti ja animointi -sarjan tuomaristoon kuuluivat Juho Norokytö (3D artist), Jonna Isotalus (Compositor) sekä Kari Mankinen (leikkaaja/tuottaja, Toast Post).  

Musiikki ja äänisuunnittelu -sarjan tuomaristoon kuuluivat Matti Ahopelto (tuottaja & äänisuunnittelija), Elikia Peti-Peti (Composer & Sound Designer, Cocoa Mediaproductions) sekä Karo Broman (äänisuunnittelija, Carbon Audio). 

Yleisö voi äänestää suosikkimainostaan 9.2.−7.3.2023 välisenä aikana osoitteessa www.voittokilpailu.fi/shortlist. Kaikki shortlistatut elokuvat ovat katsottavissa sivustolla. 

  

Voitto − suomalainen mainoselokuvakilpailu 2023 -shortlist:

voitto-gaala-round

 
 

Yleinen sarja 

 
Kaikkien intohimojen osoite jo vuodesta 1992 
Mainostaja: Verkkokauppa.com 
Mainostoimisto: Folk Finland 
Tuotantoyhtiö: Directors Guild 
 
Aika kultaa muistot 
Mainostaja: Food Folk Suomi / McDonald’s Finland 
Mainostoimisto: Nord DDB Helsinki 
Tuotantoyhtiö: Woodpecker 
 
Lago di Pudas, Apetit 
Mainostaja: Apetit 
Mainostoimisto: Make it Simple 
Tuotantoyhtiö: Grillifilms 
 
Tulevaisuuden lahjat 
Mainostaja: UNICEF 
Mainostoimisto: SEK 
Tuotantoyhtiö: Directors Guild 
 
Nautintojen linna 
Mainostaja: Savonlinnan Oopperajuhlat 
Mainostoimisto: Antero Jokinen + Merikallio & Son 
Tuotantoyhtiö: Veli Studio 
 
Porisuhdeneuvoja Luukkone 
Mainostaja: Porin kaupunki 
Mainostoimisto: Staart 
Tuotantoyhtiö: Koju Film Company 
 
Lempi kodinhoito -sarja 
Mainostaja: Lempi Kodinhoito 
Mainostoimisto: hasan & partners 
Tuotantoyhtiö: Directors Guild 
 
Lepe’s Payback 
Mainostaja: Toyota Auto Finland 
Mainostoimisto: The&Partnership 
Tuotantoyhtiö: Skål Helsinki 
 
Kaikki kyllä järjestyy / Easy living 2.0 
Mainostaja: Pohjola vakuutus 
Mainostoimisto:  Miltton 
Tuotantoyhtiö: Directors Guild 
 
Syöpädiagnoosin ei pitäisi tarkoittaa kuolemantuomiota 
Mainostaja: Syöpäsäätiö 
Mainostoimisto: N2 Creative 
Tuotantoyhtiö: Directors Guild 
 
KOFF Light – Ota Kevyemmin 
Mainostaja: Sinebrychoff 
Mainostoimisto: Reaktor Creative 
Tuotantoyhtiö: Koski Syväri 
 
Hyvästi kauppareissut, tervetuloa Oda 
Mainostaja: Oda 
Mainostoimisto: Reaktor Creative 
Tuotantoyhtiö: Lucy Loves Stories 
 
Sama, mutta halvempi – Kello 
Mainostaja: Kotipizza 
Mainostoimisto: N2 Creative 
Tuotantoyhtiö: Grillifilms 
 
Karhu 0,0% – Älä kysy tyhmiä 
Mainostaja: Sinebrychoff 
Mainostoimisto: Reaktor Creative 
Tuotantoyhtiö: Koski Syväri 

 

Short-form -sarja 

 
Kehno pomo -sarja 
Mainostaja: Oikotie Työpaikat 
Mainostoimisto: Make it Simple 
Tuotantoyhtiö: I am Zebra 
 
Nautintojen oopperajuhlat 
Mainostaja: Savonlinnan Oopperajuhlat 
Mainostoimisto: Antero Jokinen + Merikallio & Son 
Tuotantoyhtiö: Veli Studio 
 
Vuoden katu-uskottavimmat sekunnit 
Mainostaja: Helsingin Sanomat 
Mainostoimisto: TBWA\Helsinki 
Tuotantoyhtiö: TBWA\Screen 
 
Porisuhdeneuvoja Luukkone 
Mainostaja: Porin kaupunki 
Mainostoimisto: Staart 
Tuotantoyhtiö: Koju Film Company 
 
Hyvästi kauppareissut, tervetuloa Oda 
Mainostaja: Oda 
Mainostoimisto: Reaktor Creative 
Tuotantoyhtiö: Lucy Loves Stories 
 

Yhteiskunnallinen- ja kulttuurisarja 

 
Tulevaisuuden lahjat 
Mainostaja: UNICEF 
Mainostoimisto: SEK 
Tuotantoyhtiö: Directors Guild 
 
Lepe’s Payback 
Mainostaja: Toyota Auto Finland 
Mainostoimisto: The&Partnership 
Tuotantoyhtiö: Skål Helsinki 
 
Suojelija 
Mainostaja: Helsingin ensikoti 
Mainostoimisto: Flock 
Tuotantoyhtiö: Mjölk 
 

Musiikki ja äänisuunnittelu -sarja 

 
Eläköön itsenäinen nuori! 
Mainostaja: Food Folk Suomi / McDonald’s Finland 
Mainostoimisto: Nord DDB Helsinki 
Tuotantoyhtiö: Woodpecker 
 
Kaikki kyllä järjestyy / Easy living 2.0 
Mainostaja: Pohjola vakuutus 
Mainostoimisto:  Miltton 
Tuotantoyhtiö: Directors Guild 
 
KOFF Light – Ota Kevyemmin 
Mainostaja: Sinebrychoff 
Mainostoimisto: Reaktor Creative 
Tuotantoyhtiö: Koski Syväri 
  

Efekti ja animointi -sarja 

 

Yllättävän pehmeät tummapaahdot 
Mainostaja: Paulig 
Mainostoimisto: SEK 
Tuotantoyhtiö: OSASTO 
 
DISPELIX – Powering AR Experiences That Push Boundaries 
Mainostaja: Dispelix 
Mainostoimisto: 20/20 Helsinki 
Tuotantoyhtiö: 20/20 Helsinki & Unboxnow 
 
#SafeSpaceAutoon – Henkiä pelastava asennemuutos nuorten liikennekäyttäytymiseen 
Mainostaja: Liikenneturva 
Mainostoimisto: SEK 
Tuotantoyhtiö: OSASTO, SEK 

 

voitto-palkinto

 

 

Picture of Screenforce

Screenforce

Olemme suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Meidät perustivat MTV, Sanoma Media Finland, Warner Bros. Discovery ja Disney. Olemme television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö. Tavoitteemme on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa, esimerkiksi muiden maiden Screenforcejen, egta:n ja Global TV Groupin kanssa.

Lue lisää aiheesta

ikoni-liity-postituslistalle

Haluatko ajankohtaiset uutiset sekä tiedon tapahtumista ja koulutuksista suoraan sähköpostiisi?

Liity postituslistalle!