IAB Finlandin Videomainonnan työryhmä on julkaissut Connected TV -oppaan. Opas kertoo CTV-markkinoiden vahvasta kasvusta ja antaa lisäksi vinkkejä CTV-mainonnan suunnitteluun. Tiivistimme siitä pikalukupaketin blogiimme. 
Tehdään ensin käsitteet selviksi: Connected TV (CTV) tarkoittaa siis sisältöä, joka siirtyy verkon kautta sisällöntuottajalta televisioruudulle ilman välissä toimivaa operaattoria tai kaapelitoimittajaa. Siihen lasketaan sekä älytelevisiot että muut pelikonsolin, blu-ray- tai striimauslaitteen avulla verkkoon kytketyt televisiot.

CTV-ilmiön taustalla on online-suoratoistopalveluiden ja -sisältöjen merkittävä kasvu lineaarisen television rinnalla. Erilaisten katselulaitteiden määrä on kotitalouksissa kasvanut, ja sisältöjen saatavuus on parantunut viime vuosina merkittävästi. Samalla kuluttajat odottavat yhä yksilöllisempiä sisältöjä ja ovat hajautuneet eri alustoille katsomaan videosisältöjä sekä suoratoistopalvelujen että ison ruudun (big screen) kautta.

Globaalisti kasvavat CTV-markkinat 

Euroopan viidellä suurimmalla markkina-alueella CTV tavoittaa jo puolet kotitalouksista. Koko maailman CTV-markkinoiden arvon odotetaan kasvavan vuoden 2026 loppuun mennessä jopa 113 miljardiin dollariin.

Suomessakin älyTV-laitteiden määrä on jo viisinkertaistunut viime vuosikymmenen alusta, ja nettiin kytketty televisio löytyy vuonna 2022 jo joka toisesta taloudesta. Myös videosisältöjen katselu älyTV:n kautta on lisääntynyt 2010-luvulla selvästi, sillä kasvu oli tuolloin nollasta 24 %:iin.

CTV:n suurin yleisösegmentti (43 %) on tutkimusten mukaan X-sukupolvi. Vaikka CTV tarjoaa paljon sellaista katseltavaa, jossa ei ole mainoksia, enemmistö CTV-katsojista (69 %) sanoo katsovansa mainoksellisia sisältöjä.

CTV-mainonnan monipuoliset edut

CTV:n tarjoamat mainosmahdollisuudet ovatkin monet: sen yleisöt kasvavat vauhdilla, digitaalisia videoita on helppo mitata, ja lisäksi ääntä ja liikettä hyödyntävien mainosten näkyvyys isolla ruudulla on tehokasta. CTV on vaikuttavaa ja kohdennettavaa, tavoittaa laajat yleisöt ja jättää pidemmän muistijäljen kuin pelkkä digitaalinen mainonta.

CTV:n vahvuutena on lisäksi mahdollisuus hyödyntää digimainonnan ominaisuuksia, kuten vaikkapa interaktioita, rekisteröitymistä sekä ohjelmallista ostamista. Myös erilaisten mainosaineistojen testaaminen sekä tulosten raportointi on vaivattomampaa.

CTV-mainonnan suunnittelun A ja O on mainosten näkyminen isolla ruudulla, minkä ansiosta vaikuttavat ja tarinalliset mainosspotit menevät hyvin läpi ja saavuttavat erinomaisen huomioarvon. Mainostajan on samalla hyvä muistaa rakentaa analytiikka vastaamaan CTV:n ominaisuuksia.

Suomessa on tällä hetkellä tarjolla mm. seuraavia CTV-mainosratkaisuja:

  • HybridiTV-mainonta, joka näkyy lineaaristen TV-ohjelmien tai mainoskatkosten aikana
  • Big Screen BVOD, jossa videomainos näytetään vain älyTV:den BVOD-sovelluksissa tai BVOD-HybridiTV-palveluissa

Videoiden katselu lisääntyy, mutta myös sirpaloituu eri palveluiden ja alustojen välillä. Miten tämä vaikuttaa mainontaan? Tutustu aiheeseen tarkemmin CTV-oppaan avulla täältä. 

Picture of Screenforce

Screenforce

Olemme suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Meidät perustivat MTV, Sanoma Media Finland, Warner Bros. Discovery ja Disney. Olemme television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö. Tavoitteemme on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa, esimerkiksi muiden maiden Screenforcejen, egta:n ja Global TV Groupin kanssa.

Lue lisää aiheesta

ikoni-liity-postituslistalle

Haluatko ajankohtaiset uutiset sekä tiedon tapahtumista ja koulutuksista suoraan sähköpostiisi?

Liity postituslistalle!