Pitkäjänteinen brändinrakennus näkyi Voitto-gaalassa, jossa palkittiin poikkeusvuoden TV-mainontaa. Brändi ja siihen panostaminen kannatteli montaa yritystä raskaana vuonna.

Illan pääpalkinnon eli Grand Prix’n nappasi Kiinteistömaailma mainosfilmillään Elämän jännittäviin muutoksiin. Mainoksen on suunnitellut mainostoimisto Motley ja tuottanut Tonto Helsinki.

"Kaunis, mittaansa suurempi tarina, missä ymmärrys osoitetaan teoilla eikä sanoilla. Hienovaraisesti aikaan sidottu. Mainostajalle hatunnosto uskalluksesta; tämä on mainontaa, ei viestintää, ja brändin rakentamista parhaasta päästä", sanoo tuomariston puheenjohtaja Mika Sylvin.


Lidl nappasi mainoksillaan Kesälaif ja Ruusunen yhteensä kolme palkintoa. Ruusunen voitti Yleisen sarjan pronssin ja Yleisön parhaat sekunnit, Kesälaif puolestaan online-videon pronssin. Lidlin mainokset loi Folk Finland, tuotantoyhtiöinä toimivat Directors Guild ja Otto Tuotanto.

Veikkaus nappasi kaksi palkintoa filmillään Värit heräävät elämään. Milttonin suunnitteleman ja Otto Tuotannon tuottama filmi voitti Yleisen sarjan kullan sekä Musiikki- ja äänisuunnittelun palkinnon.

McDonald’s on Vuoden mainostaja

Tänä vuonna Screenforcen hallitus valitsi Vuoden mainostajaksi McDonald’sin. Vuoden mainostaja hyödynsi hienosti TV:n kasvaneen tavoittavuuden ja kertoi vaikuttavasti vahvuuksistaan haastavassa poikkeustilanteessa.  

TV piti pintansa, ja maalis-huhtikuussa TV:n katselu lisääntyi jopa yli 20 prosenttia. Vuonna 2020 suomalaiset katsoivat televisiota keskimäärin 2 tuntia ja 47 minuuttia päivässä.

Vuoden Mainostaja onnistui mainonnan tasapainossa vaikeana vuonna. He onnistuivat reagoimaan ja muuttamaan ketterästi kaupallista konseptiaan ja palvelemaan ihmisiä pandemian aikana paremmin, sekä tuottivat uutta ja ajankohtaista mainonnan sisältöä. Markkinointiviestinnän keinoin ja brändilleen uskollisesti, he toivat esille drive-in-turvallisuuden, turvavälejä ja esimerkiksi ihmisten tarvetta kontakteihin”, Screenforce Finlandin toiminnanjohtaja Anna Lujanen sanoo.

”Panostamme erittäin vahvasti liikkuvaan kuvaan, koska se toimii. Tulokset puhuvat puolestaan: Total TV-mainonta toimii erittäin hyvin. Teimme viime vuonna myyntiennätyksen ja paransimme keskeisiä brändiattribuuttejamme. Mainonnan mittaus on meille erittäin tärkeää, koska käytämme McDonald’s-yrittäjien rahoja”, McDonald’s Suomen markkinointijohtaja Mats Nyström sanoo.

Vuoden tuotantoyhtiönä palkittiin toistamiseen Otto Tuotanto. Vuoden ohjaajaksi valittiin kovaa kansainvälistä uraa luova Nalle Sjöblad.

Screenforcen Anna Lujanen haluaa antaa erityisen kiitoksen tuotantoyhtiöille laadukkaan mainonnan mahdollistamisesta myös hankalissa poikkeusoloissa.

”Tämä vuosi on ollut hankala myös mainostuotannoille. Kaupallisen television ja mainostajien puolesta haluan antaa erityisen tunnustuksen TV-mainonnan tekijöille. Mainonta luo kysyntää, ja se on osaltaan pitänyt talouden rattaita pyörimässä tänä poikkeuksellisena vuonna”, Lujanen sanoo.

 Voit katsoa kaikkien kategorioiden shortlistit osoitteesta voittogaala.fi. Voittajien filmit julkaistaan sivustolla gaalan päätyttyä.  

VOITTAJAT

Grand Prix voittaja

 

Elämän jännittäviin muutoksiin

Mainostaja: Kiinteistömaailma

Mainostoimisto: Motley

Tuotantoyhtiö: Tonto Helsinki

Yleinen sarja

 

Pronssi:

Ruusunen

Mainostaja: Lidl Suomi

Mainostoimisto: Folk Finland

Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

 

Hopea:

Kierros ympäri

Mainostaja: Piklas

Mainostoimisto: Folk Finland

Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto 

 

Kulta:

Värit heräävät elämään

Mainostaja: Veikkaus

Mainostoimisto: Miltton

Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

Online-video

 

Pronssi:

Kesälaif

Mainostaja: Lidl Suomi

Mainostoimisto: Folk Finland

Tuotantoyhtiö:

Directors Guild

 

Hopea:

Oisko aika aikuistua?

Mainostaja: Opiskelijan K-plussa

Mainostoimisto: Parcero Marketing Partners

Tuotantoyhtiö: Tonto Helsinki

 

Kulta:

Tyrni-Heinonen

Mainostaja: 9

Mainostoimisto: Snacksize

Tuotantoyhtiö: Snacksize

 

Yhteiskunnallinen ja kulttuurisarja

 

Veteraanin päiväkäsky

Mainostaja: Suomen Sotaveteraaniliitto

Mainostoimisto: Folk Finland

Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

 

Musiikki ja äänisuunnittelu

 

Värit heräävät elämään

Mainostaja: Veikkaus

Mainostoimisto: Miltton

Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

Vuoden tuotantoyhtiö

Otto Tuotanto

Vuoden ohjaaja

Nalle Sjöblad

Vuoden mainostaja

McDonald’s

Yleisön Parhaat Sekunnit

Ruusunen

Mainostaja: Lidl Suomi

Mainostoimisto: Folk Finland

Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

 

Audiovisual Producers Finland – APFI on kotimaisten av-sisällöntuottajien edunvalvonta- ja tekijänoikeusjärjestö. APFI:n tehtävinä ovat suomalaisen audiovisuaalisen sisältötuotantoalan tuottajien edunvalvonta, kansainvälistymisen edistäminen, tekijänoikeuksien kollektiivinen hallinnointi sekä alan tapahtumien ja kilpailujen järjestäminen.

Screenforce Finland on Suomen kaupallisten televisioiden yhteinen toimielin. Jäseninä ovat MTV Oy, Sanoma Media Oy, Discovery Finland, Fox Networks Group ja ViacomCBS Networks International Nordics. Screenforcen tehtävänä on edistää kaupallista TV toimintaa Suomessa. Screenforce tuo kansainvälisen verkostonsa kautta parhaat palat televisioon liittyen myös maailmalta Suomen markkinan käyttöön.

 

Picture of Screenforce

Screenforce

Olemme suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Meidät perustivat MTV, Sanoma Media Finland, Warner Bros. Discovery ja Disney. Olemme television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö. Tavoitteemme on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa, esimerkiksi muiden maiden Screenforcejen, egta:n ja Global TV Groupin kanssa.

Lue lisää aiheesta

ikoni-liity-postituslistalle

Haluatko ajankohtaiset uutiset sekä tiedon tapahtumista ja koulutuksista suoraan sähköpostiisi?

Liity postituslistalle!